Yhden miehen kipinöiden kasvu

Henry Vesin #Blogi 2 kommenttia artikkeliin Yhden miehen kipinöiden kasvu

    Oon aina rakastanut videoita. Yksinkertaisia, mukaansatempaavia videoita. Vaikka miten monta kertaa oon nipistänyt yöunistani, vaan tutkiessani Ringling Collegesta valmistuvien lyhytanimaatioita tai jotain Vimeon Staff pickejä. Seuraavana aamuna herääminen oli aina vaikeaa.

    En ole koskaan nähnyt itseäni millään lailla taiteellisena ihmisenä, päinvastoin. Loistin aina matemaattisissa ja loogisissa aineissa, en koskaan kädentaidoissa tai luovuudessa. Olosuhteista päätellen mut oli luotu kaikkeen muuhun paitsi luovaan työhön.

    Luovan seikkailun kipinä kylvettiin minuun kuitenkin sinä päivänä, kun ensimmäisen kerran näin Contour HD-kypäräkameran. Tiesin että jos mä saan tuon, niin sitten mä pystyn tekemään videoita. 

    Alkuun kuvasin vain lumilaudan ja longboardin päältä. Nopeasti mä siitä kypärän tasolta siirryin kuitenkin käsivaralta kuvaamiseen. Halusin hallita tilannetta. Editointipöydällä aloin sitten janoamaan vieläkin enemmän, parempaa kuvanlaatua. ”Tää ei oo vielä tarpeeksi hyvää.”

    Silloiselta pomoltani sain vihjeen Panasonicin GH1-kamerasta. Kamera jonka sai hakkeroimalla tekemään äärimmäisen kovaa kuvanlaatua. Se ei jättänyt juuri vaihtoehtoja. Aloin myös huomaamaan editoinnin tärkeyttä. Opettelin sitten videokuvaamisen perusjuttuja ja iMovien käyttöä muiden lainavehkeillä. Itsenäisesti. Aina katsoin muiden videoita ylöspäin ja turhauduin kun oma pääni ei vaan pystynyt tuottamaan yhtä hyvää jälkeä.

    Mutta jokaikisen videon jälkeen, se sama sisäinen polte sai mut haluamaan enemmän.

    Siviilipalveluksen loputtua huomasin tilaisuuteni tulleen. Perustin yrityksen. Hain starttirahaa. Liiketoiminnan kulmakivinä oli virtuaaliesittelyt ja videokuvaukset. Ostin tehokkaan läppärin ja Final Cut Pro X-editointiohjelman, mutta en koskaan saanut tuotteistettua sitä videokuvauspalvelua. Starttiraha tuli ja meni, pääsin Tiimiakatemiaan ja ajatuksien suunta muuttui. Oli tärkeämpääkin ajateltavaa. Silloin tällöin palasin kuitenkin mielessäni niihin unelmiini videoista. Tein satunnaisesti joitain videoita tiimilleni, aina miettien että joku tekee tämän vielä paremmin.

    Toisen vuoden alkaessa Tiimiakatemiassa minulta pyydettiin tarjousta virkistyspäivän kuvaamisesta. Naputtaessani tarjousta sähköpostiin tunsin yhtäkkiä jotain liikahtavan. Tässä mä oon hyvä. Mies ja kamera. Yksinkertainen kuvaus. Yksinkertainen video. Fiilistely.

    Unelma Yhden miehen videoista oli toteutumassa.

    Sparrasin unelmaa eri valokuvaajien ja mainostoimistojen kanssa. Tilausta tuntui olevan hyvälaatuiselle videolle, joka tehdään selkeällä hinnalla. Päätin tarttua tuumasta toimeen. Ostin domainin, tein vimeo-tunnukset. Laitoin nettisivut ulos ja aloitin asiakkaiden etsinnän.

    Sain sen verran videotilauksia siinä syksyn aikana että päädyin joulun jälkeen ostamaan uuden kameran, GH1 isoveljen, GH3. Innostuin uudesta kamerasta. Se tuntui kuin luodulta mun käteeni, niin pehmeästi istuva. Ikävä kyllä kamera itsessään ei tuonut keväälle lisää töitä. Olin jälleen tyhjän päällä ja mietin, miksi mä edes yritän?

    Kesän jälkeen tapasin toisen videokuvaajan ja juteltiin siinä videokuvauksesta ja sen aiheuttamista tunteista. Mitä tän homman kanssa pitää tehdä? Miks me tehdään tätä? Molempien ajatus palasi yhtäkkiä samalle lähteelle. Sisältö. Tarinankerronta. Siinä se. Sitä me tarvitaan. Se on se mitä ihmiset etsii. Se on se mitä minä etsin.

    Nuori tarinankertoja mun sisälläni on syntynyt. (2014)

     

    Tätä on työelämä nykyään. Jatkuvia kokeiluja, iterointia ja itsensä etsimistä. Kokeilujen kautta syntyy kokemuksia ja tietoa, jota yhdistetään muiden ihmisten kokemuksiin ja tietoon. Syntyy uutta.

    Etsitään myös työtä, joka tuntuu oikealta eikä ainoastaan tuota rahaa. Etsitään itseä siinä samalla. Mietitään että kuka olen ja mitä haluan. Ja silti tehdään sitä mitä juuri silloin on käsillä.

    Miten teillä vastaanotetaan nämä ihmiset, jotka uskaltavat kyseenalaistaa ja etsivät sekä itseään että työn uusia mahdollisuuksia? Miten nämä ihmiset voidaan silti yhdistää samaan tiimiin yhteisen vision ja mission ympärille? Omistajuuden ja huipputiimien synnyttäminen on vaikeaa, mutta se on mahdollista.

     

    Master’s Coaches starttaa jälleen syksyllä, jossa omistajuuden ja tiimityöskentelyn synnyttämisestä tulee poikkeuksen sijaan normaali.

    Yhden miehen kipinöiden kasvu
    Kirjoittaja:
    Henry Vesin
    • Share:
    2 comments

    Leave a comment