• Valmennusfilosofia

    Pitkä kokemus yhdistettynä vahvaan teoriaan ja ymmärrykseen

Ilman ajattelun muutosta ei tapahdu toiminnan muutosta

Kaikki lähtee halusta oppia


Lopetitko sinä oppimisen kun valmistuit koulusta? Toivottavasti et, koska oppiminen on parhaimmillaan elinikäistä. Jotta mitä tahansa muutosta voisi tapahtua, sinun täytyy oppia menneestä, tutkia nykytilaa ja katsoa kohti tulevaa. Muutos lähtee ajattelun oppimisesta.

Ajattelun muutoskaan ei yksin riitä, on tehtävä myös tekoja. Soveltamalla teoriaa ja ajatuksia käytäntöön tekemällä rohkeita kokeiluja omassa yhteisössä, synnytät uutta tietoa. Mikä toimii? Mikä ei toimi? Vain ajattelun muutoksen ja tekojen kautta muuttuu myös toimintakulttuuri.

Kuinka usein oletkaan innostunut koulutuksessa tai seminaarissa, mutta innostus on laantunut muutaman päivän kuluessa? Tai lukenut mahtavasta mallinnuksesta, joka kuitenkin on jäänyt soveltamatta?

Emme anna sen tapahtua enää.

 

Johtamisen vallankumous on ajattelun muutosta,
joka näkyy käytännön teoissa.

Näin valmentaja eroaa konsultista


Valmentaja ei anna vastauksia


Et saa yhtäkään luentoa. Kyse ei ole meidän viisaudesta, vaan sinun oppimisestasi.

Eikä edes valmiita ongelmia


Emme osoita sinulle konsulttimaisesti ongelmakohtiasi. Kyse on edelleen sinusta.

Tukee ja rohkaisee


Luomme ympäristöjä, jossa sinulla on tilaa oivaltaa ja löytää omat askelmerkkisi.

Haastaa ja kyseenalaistaa


Tarpeen vaatiessa saat myös painetta, koska haluamme sinun loistavan ja ylittävän itsesi.

Yksittäinen täsmäkoulutuspilleri ei auta. Tarvitset prosessin.

Mitä tarkoitamme prosessilla?


1. Dialogi


Dialogissa mennään syvälle tietoon ja ydinkysymyksiin, joihin ratkaisuja halutaan. Tarkoitus ei ole vain kuunnella jokaista, vaan oppia ymmärtämään toisia ja ajattelemaan yhdessä. Kuuntele mitä toinen sanoo, kunnioita hänen näkemystään ja häntä tasavertaisena tiimin jäsenenä, odota omaa puheenvuoroasi ja kun puhut, niin puhu suoraan ja oikeita, tarpeellisia asioita. Dialogi on yhdessä ajattelemisen taitoa.

2. Kiteytys


Kun tiimi todella oppii yhdessä ajattelemisen taidon, syntyy uusia ratkaisuja. Dialogista opitaan kiteyttämään ydinajatukset ja synnyttämään uusia malleja, teorioita ja kokeiluja. Dialogi ei ole korkealentoista metatasoa vaan käytännön haasteiden ratkomista. Aito dialogi ei jää koskaan avoimeksi, vaan sillä on päämäärä, kiteytys.

3. Suunnitelma


Kiteytysten jälkeen seuraa suunnitelma. Mallit ja teoriat ovat vain malleja ja teorioita, jos niitä ei siirretä käytäntöön. Omaa ympäristöä tarkasti lukemalla löytää parhaimmat tavat tuoda uusia asioita ja malleja arjen keskelle.

4. Kokeilut


Muutos on mahdollinen vain rohkeiden kokeilujen kautta. Kokeilemisen kulttuuria tukemalla syntyy rohkeus ottaa uusia askeleita, joka ruokkii edelleen yksilöiden halua osallistua. Kokeiluita on tärkeä myös analysoida, jotta dialogiin palatessa on esittää kokemuksia ja kehityskohteita. Siitä pääseekin taas uudelle kierrokselle uuteen dialogiin.

Lähteet

Prosessin taustafilosofiassa on elementtejä Nonakan ja Takeuchin SECI-teoriasta,
joka esitellään kirjassa ”The Knowledge Creating Company”, sekä
Sengen käsitteellistämään oppivan organisaation teoriaan ja systeemiajatteluun.
Käsitys dialogista pohjaa Bohmin dialogin filosofiaan ja Isaacsin konkretisointiin
kirjassa ”Dialogi – Yhdessä ajattelemisen taito”.

Heutagogiikka


Meille oppimaan oppiminen eli heutagogiikka on yksi keskeisimmistä valmennusperiaatteista. Heutagogisilla menetelmillä pidetään huolta siitä, että jokainen osallistuja oppii taitoja, jotka auttavat oppimaan myöhemmin lisää myös ilman valmennusympäristöä. Emme ole oppimassa vain nykyisen haasteen kannalta olennaisia taitoja, vaan myös tulevia haasteita varten.

”Anna miehelle kala ja ruokit hänet päivän. Opeta mies kalastamaan, niin hän pysyy ruuassa loppuelämän.”

Lue lisää… (eng)

Ihmisen puolella


Jokainen ihminen tarvitsee vapautta olla oma itsensä. Tämä koskee jokaista hierarkian tasoa, ei ainoastaan alimpia. Sorrettujen pedagogiikan mukaisesti ei riitä että alistettu ihminen vapautetaan sorron ikeestä, vaan että sorrettujen ja sortajien välille syntyy dialoginen suhde. Huonoja johtajia ei voi vain heittää pois, meidän on synnytettävä yhteinen tulevaisuus.

”Seisomme ihmisen puolella, kahlitsevaa kulttuuria vastaan.”

Lue lisää… (fin)

Kohti sinua


Olitpa sitten johtaja, työntekijä, konsultti tai duunari, niin sinun tärkein työvälineesi olet sinä itse. Tiedätkö kuka olet? Minne olet menossa? Jatkuvassa muutospaineessa ja hektisen arjen keskellä elämisessä on tärkeää pysyä uskollisena omalle itselleen. Pidä huoli siitä, että et elä kenenkään toisen fantasiaa todeksi ja että tiedät minkä puolesta olet valmis taistelemaan. Meille sinä olet tärkeä, olitpa sitten nykyisessä työpaikassasi tai missä tahansa muualla.

”Mitä tekisit, jos et pelkäisi?”

Innostuitko tai jäikö jotain hampaankoloon?

Käydään vaikka kahvilla


Jätä puhelinnumerosi tähän niin soitamme sinulle vuorokauden kuluessa! Voit myös heittää meitä viestillä oikeasta alakulmasta löytyvällä chätillä.