Ammattitaidosta unohtunut toinen puoli

Henry Vesin #Blogi Ei kommentteja artikkeliin Ammattitaidosta unohtunut toinen puoli

    Aloitamme tänäkin syksynä uutta ryhmää Master’s Coaches -ohjelmassa ja sitä varten pidimme orientaatiopäivän viime viikolla. Iltapäivän päätteeksi loppukierroksella kävimme läpi hyvin menneitä asioita ja monessa puheenvuorossa tuli esiin hyvä luottamuksen taso. Yksi osallistujista sanoi jopa hämmentyneensä siitä luottamuksen syvyydestä, joka iltapäivässä oli. Pohdimme ääneen seuraavana päivänä toimistolla, että mistä se luottamuksen syvyys oikein syntyy. Yleensä tuo ryhmän sisäinen luottamus syntyy jossain ensimmäisen ja kolmannen lähijakson välillä, mutta tällä kertaa se tuntui olevan läsnä jo orientaatiopäivässä.

    Usein esimerkiksi MC-ohjelmaan osallistuvat henkilöt sanoittavat omia tavoitteitaan työkalujen ja käytänteiden suuntaan. ”Haluan saada työkaluja tiimin johtamiseen” tai ”Minua kiinnostaa kehittää valmentavan johtajuuden ajatusta työyhteisössämme”. Ajatus on kyllä hyvä, mutta valitettavasti ammattimainen valmentaminen tai valmentava johtaminen on vain puoliksi kiinni työkaluista ja kompetenssista.

    Toinen puoli nimittäin koostuu läsnäolosta ja haavoittuvuudesta.

    Karoliina Jarenko puhuu monesti ”paljaana olemisesta ihmisten edessä”, joka on ensimmäinen askel luottamuksen rakentamiseen. Oppiminen, itseohjautuvuus ja hiljaisen tiedon siirtäminen ei nimittäin lähde liikkeelle jonkun ammatillisesta pätevyydestä, vaan tunteesta ja kokemuksesta, että sinä haluat minulle hyvää ja minä voin luottaa sinuun. Tuleeko sellainen viba että tässä on hyvä olla? Läsnäolon taito ei ole ainoastaan sitä, että pystyt kuuntelemaan ja nyökkäilemään merkitsevästi, vaan että kykenet myös heittämään itsesi vilpittömästi tapetille.

    Tällöin on tunnustettava myös se, että kaikki osapuolet ovat oppijan roolissa. Valmentaja ei ole koskaan valmis, vaan aina oppimassa lisää. Valmentaja luottaa prosessiin ja on auki sille, että ei välttämättä tiedä kaikkia vastauksia. Ei siis kannata rakentaa kaunista, kaikkitietävää ammattipätevyyden kulissia, vaan olla utelias ja kiinnostunut. Tämä reitti johtaa ennen pitkää ammattilaisuuteen, mutta ilman särkyvien kulissien rakentamista.

    On myös vaikea olla avoin ja haavoittuva muille, jos ei itsekään ole ihan varma että kuka mahdan olla. Kivut ja haavat on helpompi piilottaa kuin käsitellä ja näyttää. Tästä syystä MC-ohjelma päättyy viimeisellä kerralla valmentajan identiteettiin, jossa haetaan omaa tapaa johtaa ja olla aitona.

     

    Moni luulee että valmentava johtajuus on vain teknisiä asioita. ”Helppohan se on antaa tilaa ja katsoa vierestä kun muut tekee ne varsinaiset työt.” Todellisuus on kuitenkin toista maata. Jatkuva itsensä tutkiminen, peliin heittäminen ja kaaoksen sietäminen on kaikkea muuta kuin tekniikkaa. Ennen kaikkea se on sydäntä ihmisille.

    Valmentava johtaminen on ammatillisuuden ja inhimillisyyden tavoittelua, molempia pala kerrallaan etsien.

     

    Ps. Kyseiseen MC-ryhmään on mahdollista hakea vielä lokakuun puoliväliin saakka, otahan yhteyttä niin jutellaan lisää!

    Ammattitaidosta unohtunut toinen puoli
    Kirjoittaja:
    Henry Vesin
    • Share: